YRITYKSEN TARINA


Aprillipäivänä vuonna 2008 Suvi Runsten perusti Ympäristökonsultointi EcoChange Oy:n. Ajatuksena oli luoda yritys, joka tarjoaa niin yksityisille organisaatioille kuin julkishallinnolle laadukkaita ympäristö- ja jäteasioiden hallintaan liittyviä palveluja.

Kaikki lähti liikkeelle muutoksesta, jota myös yrityksen nimi, EcoChange Oy, kuvastaa. Organisaatioiden toimintaympäristö muuttuu koko ajan monella tasolla. Ympäristöongelmat moninaistuvat, markkinat muuttuvat, sääntely muuttuu. Yrityksen imago kiinnostaa sidosryhmiä yhä enemmän. Tämän päivän yrityskuvalle parasta mahdollista mainosta on ympäristöystävällisyys ja yhteiskuntavastuullisuus. Ympäristöjärjestelmiä vaaditaan yhä enemmän toimitusketjuissa ja tarjouskilpailuissa.

EcoChange pyrkii näkemään ja ennakoimaan muutoksia ja reagoimaan niihin. Kannustamme organisaatioita tekemään muutoksen ympäristömme parhaaksi – ja samalla itse organisaation parhaaksi.

Muutosajatus koskee myös itse yritystä. Jatkuvana tavoitteenamme on kouluttaa itseämme ja pysyä ympäristöasioissa ajan hermolla. Näin voimme tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa, ajan ja ympäristön huomioonottavaa palvelua.

Toimitusjohtaja, DI, Suvi Runstenilla on yli 16 vuoden kokemus ympäristö- ja jäteasioista. Hän on toiminut erilaisissa organisaatioissa mukaanlukien Ympäristöministeriö, Suomen Ympäristökeskus ja YTV, jo vuodesta vuodesta 1988.

Yrityksen toimipiste on Vantaalla, mutta toiminta kattaa joustavasti koko Suomen.

Copyright © Ympäristökonsultointi EcoChange Oy, Vantaa                                      info@ecochange.fi, p. 050-5690049